

Keskikokoisen ihmisen tulee saada vähintään 3L vettä päivässä. Tarjoamme täyden tuotekategorian ratkaisuja joilla nesteytyksestä voidaan pitää huolta helposti, niin arkena, työssä kuin kaikissa harrastuksissa.
Vettä saa mm. hedelmistä ja muista ruuista. Niiden lisäksi vettä tulisi juoda n. 2L päivässä. Fyysinen rasitus lisää nesteen tarvetta ja raskaissa fyysisissä suoritteissa tankkausta tarvitaan ennen, suorituksen aikana ja jälkeen, jopa yli 10L/vrk. On suositeltavaa juoda säännöllisesti pieniä annoksia kuin harvoin suuria annoksia. Juomisen tärkeys korostuu sitä mukaa kun ikää kertyy, vanhemmilla nestevajaus kehittyy nopeammin kuin nuorilla ja huomioitavaa on myös että vanhemmiten janon tunne saattaa heikentyä joten valppaana pysyminen ja ennalta juominen on tärkeää.
Mikäli käytät sokeria ja/tai happoja sisältäviä juomia, ne on parasta nauttia muun syömisen yhteydessä. Näin niitä ei tule käytettyä liian usein, lisäksi ruoka vähentää happojen haitallisia vaikutuksia. Ateroiden ja välipalojen välillä kannattaa nauttia vettä (tai kahvia ja teetä ilman sokeria) tai mineraaleja sisältävää hiilihapotonta urheilujuomaa.
Suomessa hyvä ja ympäristöystävällisin janojuoma on tavallinen vesijohtovesi, jonka mukana kuljettamiseen ja helppoon nauttimiseen on kehitetty hyviä ratkaisuja.
Camelbak ratkaisuissa neste kirjaimellisesti virtaa suuhun. Tipaton, yhdestä silikonipalasta valmistettu nerokas Big Bite Valve suukappale on ehkä nesteytysmarkkinoiden tunnetuimpia tuotekehityksen tuloksia. Big Bite Valven löydät jokaisesta Camelbak tuotteesta: juomapulloista juomasäiliöihin ja juomarepuista juomavöihin.
Kaikki Camelbak juomasäiliöt ja juomaletkut ovat makua päästämättömiä ja hajuttomia pitäen nesteen raikkaana.
Tervetuloa Camelbak maailmaan - haluamme parantaa suorityskykyäsi ja tehdä juomisesta kivaa.