Teollisuus

CT TeoKask1 TeoKask2

Putoamisen estävä järjestelmä

Putoamisen estävää järjestelmää tulee käyttää aina putoamisen pysäyttävän järjestelmän sijaan, mikäli se on mahdollista.

Tämä artikkeli käsittelee nykyaikaisen putoamisen estävän järjestelmän etuja verrattuna perinteiseen putoamisen pysäyttävään järjestelmään. Perinteinen putoamisen pysäyttävä järjestelmä (Fall Arrest) on alkeellisinta putoamissuojaintekniikkaa, sillä se valmistaa työskentelevän henkilön suurimpaan mahdolliseen putoamiseen, mutta jättää putoamisen estämisen vähemmälle huomiolle. Putoamisen estävä (Fall Restraint) järjestelmä taas keskittyy putoamisen estämiseen ja siten antaa turvallisuuden lisäksi henkilölle jatkuvan työnaikaisen tuen.

Aluksi lähestytään asiaa vaativimman työskentelytavan, eli köysityöskentelyn kautta, jotta lukijalle tulee ymmärrys 100%:sta putoamisen estämisestä ja myöhemmin laajennamme sitä yleisempiin työskentelyolosuhteisiin, kuten kattotyöskentelyyn.

Varsinaisessa köysityöskentelyssä (kuva alla) henkilö roikkuu valjaidensa varassa työköydessä, missä hän liikkuu tarpeen mukaan ylös -tai alaspäin. Köysityöskentelijällä on aina työköyden lisäksi turvaköysi, missä liukuu pysäyttävä varmistin. Kun henkilö roikkuu köydessä hän ei voi pudota ja siten ei voi syntyä nykäysvoimia, eikä heilurivoimia. Nämähän ovat putoamisen lisäksi pääuhkat. Toisin sanoen, kaikki pääuhkat ovat poistettu ja näiltä osin työntekijä on turvallisimmassa mahdollisessa positiossa.

Vaikka tämä tilanne on pääuhkien osalta turvallisin työskentelytapa, se vaatii henkilöltä kaikkein suurinta osaamista, niin liikkumisen, työn suunnittelun kuin pelastussuunnitelmankin osalta. Järjestelmässä ei hyödynnetä putoamisen pysäyttävää järjestelmää laisinkaan, paitsi turvaköyden osalta, mahdollisen työköyden katkeamisen varalta. Järjestelmään kohdistuvat suurimmat voimat aiheutuvat henkilön ja varusteiden painosta, sekä liikkumisesta aiheutuneista dynaamisista kuormista. Käytännössä nämä kuormat pysyvät aina alle 200 kg:n.

Köysityöskentely havainnollistaa hyvin putoamisen estävän periaatteen.

Kun siirrytään köysityöskentelystä yleisempiin olosuhteisiin, kuten kattotyöskentelyyn, alkaakin työskentelevien henkilöiden kouluttautuneisuustaso korkeanpaikantöihin laskemaan radikaalilla tavalla. Työskentelijät ovat valitettavan usein vajaasti kouluttautuneita ja osaaminen jopa pelkkien henkilösuojainten käyttöohjeiden varassa. Putoamisen pysäyttävien järjestelmien käyttöohjeissa usein oletetaan, että käyttäjä ei osaa kehittyneempiä tekniikoita ja siten oletetaan, että henkilö joskus putoaa. Putoaminen on kuitenkin aina virhe ja saattaa aiheuttaa vakavan loukkaantumisen tai kuoleman esim. suuresta nykäysvoimasta, köyden katkeamisesta tai iskeytymisestä rakenteisiin johtuen. Valitettavasti putoamisen pysäyttävien järjestelmien myyjät ja niitä hankkivat eivät useinkaan huomioi käyttäjän alla aina tarvittavaa turvaetäisyyttä, joka yleisesti vaihtelee esim. n. 3,6 m-7 m välillä riippuen ratkaisusta ja olosuhteista. Tämä on siis se kaikista esteistä vapaa etäisyys, joka käyttäjän alta tulee löytyä kaikissa työskentelytilanteissa. Merkillepantavaa on, että esim. yksikerroksisen talon katto ei tarjoa koskaan riittävää turvaetäisyyttä putoamisen pysäyttävään ajatteluun perustuville järjestelmille (näitä järjestelmiä on mm. kelautuvat turvatarraimet ja auki repeytyvällä nykäyksenvaimentimella varustetut liitosköydet), näin ollen putoamisen pysäyttäviä järjestelmiä ei tule käyttää tällaisilla katoilla, ellei käyttäjää ole lisäksi varmistettu putoamisen estävällä järjestelmällä. Lisäksi on aiheellista huomioida, että ainuttakaan markkinoilla olevaa putoamisen pysäyttävää järjestelmää ei ole testattu ja sertifioitu katon reunan yli tapahtuvaan putoamiseen, koska siihen ei ole olemassa harmonisoitua EN-standardia.

Vaikka putoamisen pysäyttäminen tapahtuisikin turvallisesti, niin pudonneesta henkilöstä tulee lähes poikkeuksetta pelastettava henkilö. Eli, putoamisen pysäyttävä järjestelmä pelastaa henkilön kerran ja heti sen jälkeen työpari (tai huonommassa tapauksessa pelastuslaitos, mikäli työnantaja ei ole huolehtinut lakisääteisestä velvoitteestaan tehdä ja harjoitella pelastussuunnitelmaa) pelastaa saman henkilön toisen kerran samasta onnettomuudesta. Lisäksi pitkäaikainen roikkuminen aiheuttaa henkilössä nopeasti epäsuotuisia terveydellisiä vaikutuksia (mm. Suspension trauma), jotka jatkuessaan riittävän pitkään aiheuttavat henkilön kuoleman.

Halutessaan lukija voi tutustua roikkumisen aiheuttamiin vaaroihin tästä Paul Sheddonin valmistelemasta informaatiosta http://www.hse.gov.uk/research/crr_pdf/2002/crr02451.pdf ja putoamisen aiheuttamiin vaaroihin tästä, Harry Crawfordin valmistelemasta informaatiosta http://www. hse. gov. uk/research/hsl_pdf/2003/hsl03- 09. pdf .

Suurimpina syinä - puutteellisen osaamisen lisäksi - vaarallisen tilanteen muodostumiseen voidaan pitää vääränlaisten suojaimien valintaa ja virheellistä kiinnityspisteiden valintaa, niin valjaiden kuin ankkuripisteenkin päässä. Käyttöohjeiden yleisimmin osoittama valjaiden kiinnityspiste on selkäkiinnityspiste, koska odotusarvo (EN standardien testimenetelmien mukaisesti) on, että henkilö putoaa suurimman mahdollisen putoamisen ja siten pysäyttää putoamisen käyttäjän fysiologiselta kannalta turvallisimpaan asentoon. Tämä asento on kuitenkin se, missä pudonnut henkilö ei pysty tekemään mitään pelastautumista edesauttavaa, jos roikutaan vapaassa ilmassa.

Tämä on kuitenkin turvallista vain teoriassa, sillä tässä ei oteta ollenkaan huomioon rakenteisiin iskeytymistä, köyden viiltymistä poikki, eikä jälkiroikkumista. Lisäksi selkäkiinnityspiste aiheuttaa työskentelyn aikana sen, ettei pystytä suorittamaan korkeanpaikantyöskentelyn tärkeintä periaatetta - aktiivista köyden pituuden säätämistä - ollenkaan tai sen toteuttaminen on hyvin hankalaa.

Selkäkiinnityspistettä voidaan käyttää myös putoamisen estävässä järjestelmässä, jos jokin erityisolosuhde sitä vaatii ja köyden pituudensäätö voidaan siitä huolimatta hoitaa aktiivisesti ja siten estää putoaminen täydellisesti. Joissain lantiovyöllä varustetuissa valjasmalleissa on kuitenkin lantiovyön takaosassa erikseen ergonomisesti parempi kiinnityspiste putoamisen estävälle järjestelmälle. Kuitenkin lähes aina etukiinnityspisteiden käyttö on suositeltavaa putoamisen estävässä järjestelmässä. Etukiinnityspisteestä voidaan suorittaa köyden pituuden säätöä aktiivisesti ja samalla tukeutua köyteen turvallisesti, näin saavutetaan kohonneen työturvallisuuden lisäksi myös suurempi työtehokkuus.

Etukiinnityspisteestä kiinnittäytynyt henkilö pystyy myös hätätilanteessa joko laskeutumaan tai nousemaan ylös, edellyttäen että henkilö on kouluttautunut tehtäviään edellyttävällä tavalla. Työnantajan vastuulla on järjestää työntekijöilleen riittävä koulutus suojainten käyttöön. On ehdottoman tärkeää, että säätököydeksi on valittu sellainen suojain, jota voidaan säätää helposti, myös siinä roikkuessa. Suurin osa säätököysistä ei mahdollista em. toimintoja. CT Finch+ liitosköysillä työskentely voidaan toteuttaa tehokkaasti.

EN 361 mukainen rintakiinnityspiste on usein riittävä kiinnityspiste, kun työskennellään loivilla katoilla. Kuitenkin katon jyrkkyyden ja liukkauden lisääntyessä on syytä varustautua valjaalla, missä on lantiokiinnityspiste, jotta saadaan tasapainoinen ja vähemmän liukastumisaltis työskentelyasento. Kiinnityspisteen siirtyessä rinnasta alas lantiolle työn ergonomia myös paranee, kun veto tulee rinnan sijaan lantion alueelta ja painopiste siirtyy alaspäin. Jos katon jyrkkyys on hyvin suuri, muuttuu työskentely roikkumistyöskentelyksi, missä on aina käytettävä lisäksi turvaköyttä, kuten köysityöskentelyssä.

Työntekijä on aina koulutettava putoamisvaarallisella alueella työskentelyyn pätevän kouluttajan toimesta. Käyttöohjetasoinen tai luentotasoinen perehtyminen ei ole riittävä. Lisäksi roikkumistyöskentelyssä parilla pitää olla sama koulutus ja siten valmius pelastaa esim. sairauskohtauksen saanut köydessä työskentelevä henkilö. 

Vaikka molemmissa (putoamisen pysäyttävissä ja putoamisen estävissä) järjestelmissä oikean ankkuripisteen valinta esim. katolta on ensiarvoisen tärkeää, niin putoamisen estävässä järjestelmässä sivulle liikkuminen oikein säädettyyn sopivan pituiseen köyteen tukeutuen on turvallisempaa lisääntyneestä työntekijän tuesta johtuen - erityisesti liukkailla ja jyrkillä pinnoilla. Käyttäjän tulee kuitenkin huolehtia siitä että sivuun siirtymiskulma ei kasva liian suureksi, jotta köyden pituus ei riitä suoraan ankkuripisteen alapuolella reunan yli. Heilurivaarat tulee eliminoida oikealla ankkuripisteiden valinnalla ja aktiivisella köyden säätämisellä (köyden säätämisvara voidaan myös rajoittaa turvalliseksi esim. solmulla, joka estää säätölaitteen liikuttamisen liian kauaksi ankkuripisteestä). Kiinteän ankkuripisteen puuttuessa voidaan käyttää oikein rakennettuja, väliaikaisia ankkuripisteitä.

Lyhyenä yhteenvetona voimme todeta, että useimmissa työtilanteissa putoamisen estäminen on huomattavasti järkevämpää kuin putoamisen pysäyttäminen. Putoamisen estäminen tarjoaa lisääntyneen turvallisuuden lisäksi tehokkuutta ja mukavuutta jatkuvan työnaikaisen tuen muodossa.

Asianmukaisen koulutuksen tarvetta ei voi liikaa korostaa työskentelyolosuhteissa, missä virheellinen toiminta saattaa aiheuttaa vakavan loukkaantumisen tai kuoleman.

Lisätietoja varusteista ja tekniikoista antaa Vandernet Oy.